Taide auttaa meitä löytämään keinot kestävään tulevaisuuteen

Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén on vieraileva bloggaajamme Katri Kallion vetämälle VTT Futures Perspectives -foorumille

Yksi keskeinen syy on kyvyttömyytemme nähdä maailmaa systeemisesti. Lajittelemalla, luokittelemalla, jakamalla ja jäsentämällä maailmaa teemme siitä itsellemme ymmärrettävän. Olemme hyötyneet siitä, että olemme tarkastelleet maailmaa meille loogiselta vaikuttavalla tavalla, mikä on auttanut meitä hallitsemaan ja hyödyntämään sitä tehokkaammin ja johtanut ennennäkemättömään talouskasvuun.

Systeemiteoriaan perustuva ajattelu ja erityisesti kompleksisten dynaamisten järjestelmien tutkimus ovat 1940-luvulta lähtien tuoneet esiin tämän yksinkertaistavan ajattelutavan puutteita ja haittoja. Seuraukset uhkaavat planeettaa ja omaa olemassaoloamme. Meitä kuitenkin ohjaa monella tapaa edelleen vanha lineaarinen ja erotteleva ajattelutapa, sillä olemme jääneet sen meille tuomien hyötyjen vangeiksi. 

Kestävyysongelmiin liittyvien yhteiskunnallisten ja kulttuuristen näkökohtien tunnistaminen ja huomioiminen näyttää olevan meille erityisen vaikeaa. Tämä johtunee niiden systeemisestä luonteesta, minkä vuoksi niitä on vaikeampi hallita ja ratkaista rationaalisella ja lineaarisella ajattelutavalla, johon olemme tottuneet turvautumaan.

Ratkaisujen kehittäminen ongelmiin on teoriassa tehokkaampaa ja selkeämpää, jos ihmistieteiden monimutkaiset näkökohdat jätetään tarkastelun ulkopuolelle. Samalla voi kuitenkin ennustaa, etteivät tulokset vastaa odotuksia. Sivuuttamalla asenteiden, tottumusten ja arvojen merkityksen jätämme huomiotta voimakkaimmin tulevaisuuteen vaikuttavan tekijän: ihmisen käytöksen. Esimerkiksi materiaali- ja energiatehokkuudessa saavutettu hyöty voidaan nopeasti menettää, jos elintapavalintamme ja markkinamekanismit kasvattavat samaan aikaan kokonaiskulutusta.

Kestävyysongelmia synnyttävä ajattelutapa saattaa olla peräisin tutkimusmatkojen ja uudisraivaajien aikakaudelta, jolloin katselimme maailmaa loputtomien mahdollisuuksien ja hyödyntämättömien resurssien aarreaittana. Emme tunnustaneet olevamme osa järjestelmää, vaan ajattelimme maailman olevan luotu meidän hyödynnettäväksemme. Kummallista kyllä, sama itsekeskeinen ajattelutapa näkyy myös suhteessamme kanssaihmisiimme: heidät voidaan pelkistää kaupallisesti hyödynnettäväksi resurssiksi.

Näyttää siltä, että individualismi ja humanismi ovat perustana ajattelulle, jossa muut ihmiset nähdään resurssina. Yksilönvapauden ideaali ja humanisminin sisältyvä ajatus siitä, että yksilö tietää, mikä hänelle on parasta, tarjoavat edellytykset luoda uusia kaupallisesti hyödynnettäviä tarpeita. Olemme sisäistäneet ajatuksen, jonka mukaan vapaus syntyy mahdollisuudesta valita valtavasta määrästä elintarvikkeita, palveluita ja tavaroita – vaikka suurin osa niistä olisi meille tarpeettomia tai jopa haitallisia.

Kasvava tarjonta ja mahdollisuus tyydyttää yhä uusia markkinoinnin synnyttämiä tarpeita ovat tosiasiassa pikemminkin kaventaneet kuin kasvattaneet yksilön vapautta, autonomiaa ja itseohjautuvuutta. Tapamme hahmottaa maailmaa ja olla vuorovaikutuksessa sen kanssa perustuu yhä enenevässä määrin kolmansien osapuolten meille keräämään ja moderoimaan digitaaliseen tietoon. Uudet teknologiat ovat tarjonneet uusia mahdollisuuksia ohjata ja hallita ihmisten ajattelua ja heidän välisiään suhteita yhteiskuntiamme perustavanlaatuisesti muuttavalla tavalla.

Kun erilaisten digitaalisten alustojen vaikutus kulttuuriimme ja ajatteluumme kasvaa jatkuvasti, eivät arvomme ja ajatuksemme ehkä ole niin yksilöllisiä ja omaperäisiä kuin kuvittelemme. Demokratian ja markkinoiden perusperiaatteet kääntyvät päälaelleen, kun kehitystä eivät enää ohjaa kansalaisten tai asiakkaiden tarpeet vaan ne tahot, joilla on valta muokata kyseisiä tarpeita. Kilpailuetu ei välttämättä synny ihmisten palvelemisesta muita paremmin tai tehokkaammin. Sen sijaan kilpailu syntyy siitä, kuka pystyy tehokkaimmin muokkaamaan ihmisten ajattelua, kiinnostuksen kohteita ja arvoja. Kun teknologinen kehitys ohjaa kulttuurista evoluutiota, syntyy aivan uudenlaisia eettisiä ongelmia.

Samaan aikaan myös hyvinvointimme on uhattuna: tarpeet, joihin markkinat ja yhteiskunta vastaavat, eivät enää välttämättä ole aidosti itsestämme lähtöisin, eikä näiden tarpeiden tyydyttäminen tuota pysyvää kokemusta elämänlaadun paranemisesta. Useimmat syvimmistä psykologisista ja emotionaalisista tarpeistamme ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden tyydyttäminen ole kaupallisesti kannattavaa, eikä siihen siksi ole taloudellista kannustinta.

Taloudelliset ohjausmekanismit kannustavat voimakkaasti osaoptimointiin, jossa hyödyt koituvat yhdelle ja haitat jäävät muiden kärsittäviksi. Tutkimus- ja kehitystoimintaan investoidaan, koska panostuksen odotetaan maksavan itsensä korkojen kera takaisin. Tämä ohjaa kuitenkin keskittymään vain ongelmiin, joiden ratkaiseminen tuottaa taloudellista hyötyä. Olemme luoneet negatiivisen kierteen, jossa kaupallisesti kannattavat investoinnit synnyttävät ongelmia, joita ei ole kaupallisesti kannattavaa ratkaista.

Jotta teknologia todella palvelisi ihmistä, on ymmärrettävä syvemmin ja laajemmin, mikä on arvokasta ja tavoittelemisen arvoista. Me tarvitsemme arvolähtöistä teknologista kehitystä, joka perustuu kokonaisvaltaiseen käsitykseen ihmisestä ja jossa tunnistetaan aineellisten tarpeiden lisäksi myös psyykkiset tarpeet. Tällaisia ovat esimerkiksi merkityksellisyyden, kauneuden, arvokkuuden ja osallisuuden kokemukset.

Taiteelliset ja luovat lähestymistavat, jotka hyödyntävät tieteellistä tutkimusta ja tietoista ajattelua laajempaa keinovalikoimaa, voivat olla tässä avuksi. Perusluonteeltaan holistinen taiteellinen ajattelu pyrkii hyödyntämään kognitiivisen ja todennettavissa olevan tiedon lisäksi kokemusperäistä, aistiperäistä, tunneperäistä, intuitiivista, ruumiillista ja subjektiivista tietoa. Nämä tiedon lajit voivat tuoda esiin sellaisia inhimillisen kokemuksen ja olemassaolon piirteitä, joita ei muutoin ole mahdollista tavoittaa tai käsitellä.

Taide voi hyödyntää tiedostamattoman mielen kuvittelukykyä ja kytkeä tietoa kokemuksiimme, tunteisiimme ja arvoihimme. Se voi kyseenalaistaa tapamme ymmärtää, ajatella ja kokea maailmaa ja saada meidät pohtimaan, mikä on oikein tai väärin. Se voi esittää meille vaikeita kysymyksiä siitä, mikä on merkityksellistä ja tavoittelemisen arvoista, ja tuoda esiin arvojemme ja toimintamme välisiä ristiriitoja.

Kun tapamme ratkaista ongelmia on ongelman juurisyy, tarvitaan muutoksia arvojen, ajattelutapojen ja mielen mallien tasoilla. Syvään juurtuneet uskomuksemme, oletuksemme ja itsestään selvinä pitämämme toimintatavat vaikuttavat tapaamme ajatella, toimia ja puhua. Näiden mielen mallien muuttaminen on edellytys aidosti kestävien innovaatioiden aikaansaamisen vaatimalle järjestelmämuutokselle.

Meillä on taipumus yliarvioida kognitiivista kykyämme tehdä tietoisia arvioita ja valintoja tiedossamme olevien tosiseikkojen perusteella. Saatamme kuvitella, että päättelymme on objektiivista ja loogista, vaikka todellisuudessa meitä ohjaavat opitut ajattelumallit, kokemukset, motiivit ja tunteet ilman että tiedostamme sitä. Yksi yleisimmistä syistä epäonnistumiselle kestävien ratkaisujen kehittämisessä on keskittyminen oireisiin ottamatta huomioon arvoihin ja ajattelutapoihin liittyviä juurisyitä. Jos ongelman juurisyyt liittyvät esimerkiksi kyltymättömään konsumerismiin ja dopamiinin ruokkimaan shoppailuriippuvuuteen, pyrkimys ratkaista ongelma kehittämällä kierrätettäviä pakkauksia tuo vain tilapäistä helpotusta kielteisiin seurauksiin, eikä se ratkaise varsinaista ongelmaa.

Jos emme kyseenalaista oletuksia, jotka määrittävät tulkintaamme ratkaistavasta ongelmasta, voimme helposti päätyä liian kapea-alaisiin tai jopa virheellisiin tulkintoihin ratkaistavana olevan ongelman luonteesta ja juurisyistä. Tämä riski on erityisen suuri, kun pyritään ymmärtämään kulttuurisia, yhteiskunnallisia ja psyykkisiä tekijöitä. Jos ongelmanratkaisu perustuu liian pelkistettyyn, mekanistiseen ja materialistiseen käsitykseen siitä, mikä on tärkeää ja merkityksellistä ihmisille, voi kehitystyö johtaa yllättäviin kielteisiin yhteiskunnallisiin ja psyykkisiin seurauksiin. Tarvitsemme taide- ja humanististen tieteiden luovia ja kokonaisvaltaisia lähestymistapoja, jotka avaavat ajattelumme ja mielikuvituksemme rajoitteet ja auttavat meitä laajentamaan ymmärrystämme ongelmista ja mielekkäistä ratkaisuista niihin.

Meidän on myös ymmärrettävä paremmin, miten kulttuuriset, yhteiskunnalliset ja psyykkiset tekijät vaikuttavat innovaatioiden ja uusien teknologioiden käyttöönottoon. On olennaisen tärkeää ymmärtää, miten esimerkiksi tavat, motiivit ja arvot ohjaavat ihmisten käyttäytymistä ja vaikuttavat siihen, saavutetaanko haluttu lopputulos vai ei. Tieteellisen tiedon rinnalle tarvitaan taiteen kokemuksellisuutta ja sen kykyä koskettaa ja ravistella ajatteluamme, jotta kestävän tulevaisuuden edellyttämä kulttuurinen murros olisi mahdollinen.

Tarvitsemme syvempää ymmärrystä siitä, miten erilaiset teknologiset innovaatiot vastaavat todellisia tarpeitamme. Jos jokin ratkaisu palvelee meitä taloudellisesti, mutta hyödyt jakautuvat epätasaisesti tai sen tuoma lisäarvo merkityksellisen ja arvokkaan elämän peruskokemuksellemme on kyseenalainen, voimme pohtia, onko kyse ratkaisusta vai pikemminkin osasta ongelmaa.

Taiteelliset lähestymistavat voivat tarjota meille keinoja pohtia, mikä loppujen lopuksi on tavoittelemisen arvoista. Tarvitsemme kipeästi kollektiivisia merkityksen kokemuksia, joilla on kyky hämmästyttää ja liikuttaa meitä, kyky muuttaa maailman ymmärtämiseen käyttämiämme mielen rakenteita ja prioriteetteja, auttaen meitä kuvittelemaan polkuja kestävään tulevaisuuteen.