Ruokaa ilman peltoja: Ruoan alkutuotantoa mullistavien teknologioiden arviointi ja pilotointi käynnistyi Suomessa

Uutiset

Suomen vuodelle 2035 asetetun hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen edellyttää fossiilisten päästöjen vähentämisen lisäksi maatalouden maankäytön päästöjen vähentämistä sekä hiilinielujen ja -varastojen vahvistamista. Tavoitteen saavuttamiseksi käynnistyi tutkimushanke uusien solumaatalous- ja kasvihuoneteknologioiden kehittämiseksi ja pilotoimiseksi.

”Tavoittelemme Ruokaa ilman peltoja -hankkeessa kasvihuonepäästöihin peräti 90 %:n vähennystä verrattuna nykyisiin elintarviketuotantojärjestelmiin. Tutkittavien ratkaisujen ansiosta maata vapautuu muuhun kuin maatalouskäyttöön”, kertoo hankkeen koordinaattori, VTT:n tutkimuspäällikkö Emilia Nordlund. Maankäytön väheneminen jopa 95 %:lla mahdollistaisi maan palauttamisen takaisin luonnolliseen tilaansa ja esimerkiksi metsittämisen. Samalla voidaan edistää luonnon monimuotoisuutta ja hiilensidontaa.  

Hanke on osa maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaa, joka tukee ilmastokestävien maankäyttöratkaisujen tuottamista. Hankkeen nimi ”Ruokaa ilman peltoja” viittaa maatalousmaasta riippumattomiin ruoantuotantoratkaisuihin. Hankkeessa keskitytään kasveihin ja ratkaisuihin, joilla ratkaistaan ruoantuotannon haasteita, erityisesti proteiiniomavaraisuuden turvaamista. Uusiin ratkaisuihin kuuluvat: solumaatalous eli mikrobien ja kasvisolujen hyödyntäminen rehun ja ruoan tuottamiseksi sekä vertikaaliviljelyyn ja kasvihuonetuotantoon perustuvat ratkaisut proteiinipitoisten viljelykasvien tuottamiseksi viileässä ilmastossa. 

Tutkimuksessa selvitetään, miten uudet teknologiat yhdistyvät osaksi nykyistä ruokaketjua ja huomiota kiinnitetään erityisesti siihen, miten erilaisia sivuvirtoja voidaan hyödyntää uusilla ruoantuotantoteknologioilla.

Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä alueellisten toimijoiden ja eri sidosryhmien kanssa. Yhtenä tavoitteena on analysoida uusien tuotantoratkaisujen liiketoimintapotentiaalia ja kestävyyttä keskittyen kasvihuonekaasupäästöihin ja maankäyttöön. Solumaatalous-, vertikaaliviljely- ja kasvihuoneratkaisuja kehitetään hankkeessa pilotointivaiheeseen asti. Pilotoinnissa pyritään huomioimaan alueelliset näkökulmat ja esimerkiksi hyödyntämättömien sivuvirtojen käyttömahdollisuudet.

Uusien teknologioiden alueellisia mahdollisuuksia arvioidaan Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla. ”Kutsumme parhaillaan hankkeeseen mukaan paikallisia toimijoita pohtimaan uusien ruoantuotantoratkaisujen käyttöönottoa näillä vahvoilla ruoantuotantoalueilla”, toteaa hankkeen viestinnästä vastaava Mirva Lampinen VTT:ltä. 

VTT:n koordinoima Ruokaa ilman peltoja -hanke ajoittuu vuosille 2021–2023 ja sen kokonaisbudjetti on 1,45 milj. euroa. Hankkeessa yhdistetään VTT:n ja Luonnonvarakeskus Luken poikkitieteellistä asiantuntemusta maatalous-, bio- ja elintarviketeknologiassa sekä kestävyysarvioinnissa ja ekosysteemityössä. Hankkeen tutkimuskumppaneita ovat VTT (solumaatalousratkaisut) Luke (kasvihuoneteknologiat) ja eniferBio (PEKILO®-prosessi). Yrityspartnereina mukana ovat Fazer, Solar Foods ja Valio.

Tervetuloa mukaan Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan ruoka-alan toimijat pellolta pöytään

Lisätietoja

VTT
Tutkimuspäällikkö, Emilia Nordlund, hankkeen koordinaattori
[email protected], puh. 040 5042963

VTT
Co-Creation Manager Mirva Lampinen, hankkeen viestintävastaava
[email protected], puh. 040 6749233

Luonnonvarakeskus
Apulaisprofessori, Matti Pastell

matti.pastell@luke,fi; puh. 029 5326121

Jaa
Emilia Nordlund
Emilia Nordlund
Mirva Lampinen
Mirva Lampinen
Business Development Manager
Visiomme tulevaisuudesta

Ruoan kysyntä kasvaa samaa vauhtia kuin maailman väestömäärä. Ruoantuotannon on oltava paitsi tarpeeksi tehokasta myös ympäristöä vähemmän kuormittavaa. Haaste on valtava, mutta harppauksia oikeaan suuntaan on jo otettu.