Suomessa eri toimialat ovat valmistelleet toimialakohtaisia tiekarttoja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymisestä työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimana. Tavoitteena on ollut saada selkeämpi käsitys siitä mitä muutoksia eri toimialoilla nähdään tarvittavan. Tällainen lähestyminen haasteeseen on maailman mittapuullakin ainutlaatuista. Yhteenveto mittavasta tähänastisesta työstä on saatavilla täällä.
Kaikissa tiekartoissa ei ole esitetty numeerista arviota vähähiilisyyden edellyttämistä investoinneista ja lisäksi aikajänteet vaihtelevat eri tiekartoissa, joten esitetyt lukuarvot eivät ole suoraan yhteenlaskettavissa. Esimerkiksi energiantuotantoon liittyviä investointitarpeita ei ole mukana, vaikka iso osa toimialojen toimista perustuukin vähähiiliseen sähköntuotantoon. Joka tapauksessa esitetyt investointitarpeet ovat mittavia, kymmeniä ellei satoja miljardeja euroja. Vertailuna, Suomen valtion vuoden 2021 talousarvio on 64 miljardia euroa. Kokonaisuutena yhteinen polku hiilineutraalisuuteen on erittäin investointivaltainen. Kaikkia investointeja ei kuitenkaan tehdä pelkästään ilmastonmuutoksen hillinnän vuoksi, vaan monilla investoinneilla on myös tuotantoa parantavia ja elinkeinoelämää muutenkin uudistavia vaikutuksia.
Vaikuttaako pandemia pysyvästi päästöihin?
Puhuttaessa mittavista muutoksista ja isoista rahasummista, on hyvä huomata, että luonto on vaivihkaa ollut avittamassa siirtymistä vähähiilisyyteen COVID-19-pandemian kautta. Pandemian vaikutus suoriin päästöihin kulutuksen kautta on ollut maltillisempi kuin monet olisivat toivoneet. Suurimmat vaikutukset ovat tulleet liikenteen päästöjen kautta. Hyvin nopeasti on voinutkin huomata, että merkittävään muutokseen tarvitaan mittavia, rakenteellisia muutoksia läpi koko yhteiskunnan. Vaikka suora vaikutus on jäänyt maltilliseksi, on pandemia myös aiheuttanut mittavan tarpeen taloudelliselle elvytykselle. Historiallisesti merkittäviä rahasummia on esitetty käytettäväksi elvytykseen. Kyllä, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Jos käytämme nämä rahat viisaasti myös vähähiilisen muutoksen näkökulmasta, niin meillä on ennennäkemättömät mahdollisuudet vauhdittaa muutosta kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.
Suomen osalta pelkästään EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen kautta jaettavaksi lisärahoitukseksi kaavaillaan noin 3 miljardia euroa vuoteen 2026 mennessä. Suomen BKT-kasvuun nähden tämä on mittava panostus, sillä Suomen BKT on kasvanut vuosina 2009-2019 keskimäärin vähän alle 5,9 miljardia euroa vuodessa. Näiden panostusten on tuotettava Suomelle pidemmällä ajanjaksolla sekä yhteiskunnan rakenteiden muuttumista vähähiiliseksi että uusia vientituotteita globaaleille markkinoille. Tiekarttojen maalaamiin investointimääriin nähden tämä mittava lisärahoitus on kuitenkin vain murto-osa tarvittavasta kokonaisuudesta.
Hiilineutraaliustavoitteet edellyttävät sähköntuotannon mittavaa kasvua
Muutoksen kokoluokka on hämmentävä myös muutenkin kuin talouslukujen valossa. Energiamurros, jonka nähdään olevan välttämätön, jotta hiilineutraaliustavoitteet voidaan saavuttaa, edellyttää luotujen tiekarttojen mukaan kohtuuhintaisen ja toimitusvarman sähkön saatavilla oloa. Yhteiskunnan sähköistäminen voisi toimialojen tiekarttojen mukaan tarkoittaa 100 %:n kasvua teollisuuden sähkönkulutuksessa ja yli 50 %:n kasvua Suomen sähkönkulutuksessa vuoteen 2050 mennessä. Energiateollisuuden taustaselvityksen vähähiiliskenaariossa uuden sähköntuotantokapasiteetin tarve vastaa 80 TWh:n vuotuista tuotantoa. Sähkö on vain yksi osa kokonaisenergiasta, mutta muutos on silti edessä.
Tässä piileekin yksi vähähiilisyyden edellytyksen, energiamurroksen haasteista. Energian pitäisi olla yhtä aikaa saatavuudeltaan varmaa, tasa-arvoista ja saavutettavaa sekä ympäristön kannalta kestävää. Tämä on ”Energy trilemma”, kuten World Energy Council asian esittää. Kuinka saavuttaa nämä kaikki muutoksessa, kun sähkön tarve kasvaa ja tarvitaan sekä uusia että korvausinvestointeja?
Tuulivoima on jo nykyään monessa tapauksessa halvin investointi uuteen sähköntuotantoon, mutta sekään ei tarkoita sitä, että lisäykset tulevat ilmaiseksi. Samalla myös trendi, jossa yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto korvautuu lämmön erillistuotannolla ja sähköön perustuvilla lämmöntuotantomuodoilla, vain pahentaa haastetta. Energian varastoinnin rooli korostuu, mutta pitää muistaa, että energiavarasto ei ole primäärienergiaa. Edullisen sähkön rajallisuus kannattaa pitää mielessä myös erilaisten kemiallisten varastojen, energiankantajien ja sektorikytkentöjen nosteessa. Kokonaishyötysuhteiden näkökulmasta haastavat ratkaisut olisikin hyvä suunnata vain niille sektoreille, joissa vaihtoehtoja ei käytännössä juurikaan ole.
Kiihdytetään ratkaisujen kaupallistamista
Vaikutuksia pitää saada aikaan ripeästi sekä ilmastonmuutoksen hillinnässä että taloudellisessa elpymisessä. Meidän täytyykin hyödyntää mittavassa määrin jo olemassa olevia teknologioita ja ratkaisuja. Suurin osa ratkaisuista, joilla hiilineutraalius voidaan saavuttaa vuoteen 2035 mennessä, on jo kaupallisesti saatavilla. Lisäksi tarvitsemme joitakin uusia ratkaisuja. Näiden teknisesti toimivien, mutta ei vielä kaupallisesti saatavilla olevien ratkaisujen, kiihdyttämiseen tarvitaan piristysruiske mahdollisimman pian, jotta ratkaisut saadaan käyttöön ripeästi.
Esimerkiksi prosessiteollisuuden isojen ratkaisujen kehittäminen laboratoriosta kaupalliseksi ratkaisuksi voi viedä yli kymmenenkin vuotta. Tätä kehitystä on mahdollista merkittävästi kiihdyttää rahoituksella. Samaan aikaan meidän pitää ottaa huomioon, että taistelu ilmastonmuutosta vastaan jatkuu vielä vuoden 2035 jälkeenkin. Tarvitsemme jo nyt myös varhaisemman vaiheen tutkimusta ja koulutusta pitämään huolta kilpailukyvystämme myös tulevaisuudessa, vaikka useimmat tällä hetkellä perustutkimusvaiheessa olevat ratkaisut ovatkin myöhässä auttaakseen vuoden 2035 tavoitteen saavuttamisessa.
