Yhä useammat yritykset asettavat ilmastotavoitteita saavuttaakseen hiilineutraaliuden tai nettonollan. Mitä nämä tavoitteet käytännössä tarkoittavat, miten niihin päästään ja ovatko ne riittäviä? Tarkastelemme blogissamme kansainvälisiä hiilineutraalius- ja nettonollaohjeistuksia sekä niiden erilaisuuksia ja yhtymäkohtia.
Blogin kirjoittajat: Noora Harju, Esko Salo VTT:ltä ja Olli Helppi LUT-yliopistosta
Hiilineutraalilla yrityksellä tarkoitetaan tyypillisesti sitä, että yrityksen toiminta ei lisää kasvihuonekaasujen pitoisuutta ilmakehässä. Hiilineutraalius (carbon neutrality) voidaan saavuttaa vähentämällä omia päästöjä esimerkiksi siirtymällä uusiutuvaan energiaan ja/tai hankkimalla päästökompensaatioyksiköitä eli maksamalla siitä, että joku toinen vähentää päästöjä muualla.
Pelkästään väittämä hiilineutraaliudesta ei kerro yrityksen ilmastotyön tasosta ja laajuudesta, sillä yritys voi vaikuttaa siihen, mikä osa sen kokonaispäästöistä on hiilineutraaliustavoitteen piirissä. Tavoitteeseen voidaan sisällyttää esimerkiksi vain omat suorat päästöt, vaikka epäsuorien päästöjen osuus on usein suoria päästöjä merkittävämpi, jopa yli 95 % kokonaispäästöistä. Se, kuinka kattavasti epäsuoria päästöjä sisältyy ilmastotavoitteisiin, vaihtelee merkittävästi yritysten välillä. Euroopan komission valmistelema vihreiden väittämien direktiivi tuokin kaivattua järjestystä nykyiseen ilmastoväittämien villiin länteen asettamalla kriteereitä ympäristöväittämille.
Terminä nettonolla (net zero) on verrattain uusi ja sen käyttö on laajentunut erityisesti viimeisen muutaman vuoden aikana. Nettonollatavoite kytkeytyy vahvemmin ilmastotieteeseen sekä kansainvälisen ilmastopolitiikan, kuten Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin. Nettonollaa tavoitellessaan yritys sitoutuu laajoihin ja merkittäviin päästövähennyksiin kaikissa päästöluokissaan. Jäljelle jäävät niin sanonut jäännöspäästöt ovat sellaisia, joiden vähentäminen ei ole teknisesti mahdollista. Jäännöspäästöjen tasapainottamiseen tulisi käyttää pysyvää hiilenpoistoa.
Ilmastotavoitteista on tehty useita erilaisia ohjeistuksia, joita yritykset hyödyntävät. Vaikka ohjeistusten päämäärät ovat samat, on niiden sisältöjen yksityiskohdissa eroja sekä tulkinnanvaraisuuksia. Ohjeistukset hiilineutraaliuden ja nettonollan saavuttamisesta eivät ole toisiaan pois sulkevia, vaan niitä voidaan käyttää samanaikaisesti. Lyhyen aikavälin hiilineutraaliustavoitteen lisäksi yritys voi asettaa erillisen nettonollatavoitteen, joka on tyypillisesti vuosille 2040–2050. Hiilineutraalius voidaankin nähdä askeleena kohti nettonollaa.
Nykyisten ilmastotavoiteohjeistusten pääpaino on yrityksen oman hiilijalan pienentämisessä ja päästöjen kompensoinnissa. Ohjeistukset eivät tällä hetkellä huomioi sitä, että yritykset voivat tuottaa muille yrityksille positiivisia ilmastovaikutuksia hiilikädenjäljen avulla. Hiilikädenjälki muodostuu sellaisille tuotteille ja palveluille, jotka ovat vähäpäästöisempiä verrattuna tavanomaiseen vaihtoehtoon. Kädenjälki ei korvaa muuta ilmastotyötä, mutta sen avulla ilmastotyölle on mahdollista saada isompi vaihde päälle. Ideaalisti yritykset tunnistaisivat oman toimintansa potentiaalit niin päästöjen minimoimiselle kuin kädenjäljen maksimoimiselle ja toteuttaisivat niitä rinnakkain.
Tarkastelussa huomioidut ohjeistukset
- International Organization for Standardization (ISO): 14068 Carbon neutrality
- Science Based Targets initiative (SBTi): Corporate Net Zero Standard
- International Workshop Agreement (IWA) 42: Net Zero Guidelines
- Climate Impact Partners: CarbonNeutral Protocol
- Carbone 4: Net Zero Initiative
- British Standard Institute: Publicly Available Specifications (PAS) 2060 – Carbon neutrality
- Voluntary Carbon Markets Integrity Initiative (VCMI): Claims Code of Practice
