Mitä voimme tehdä, jotta ruokajärjestelmä parhaiten hidastaisi ilmastonmuutosta? Tämä iso kysymys on VTT iBEX-innovaatio-ohjelman kaksivuotisen Future Food Court -projektin ytimessä. Ensimmäisen vuoden aikana olemme hahmottaneet, millainen tulevaisuuden kestävä ruokajärjestelmä voi olla. Tänä vuonna pureudumme myös siirtymän haasteisiin, koska niukkuus ja runsaus esiintyvät enenevässä määrin rinnakkain ruokajärjestelmässämme.
Kestävyyssiirtymän ennakoidaan muuttavan arkeamme niukemmaksi. Niukkuus on taloustieteestä lainattu termi ja se voi herättää kansalaisissa mielikuvan elämän vapaaehtoisesta kurjistamisesta, uhkaavasta puutteesta ja paluusta myyttiseen säännöstelykorttien maailmaan 40–50-luvuille. Sana voi herättää myös nostalgiaa ja ajatuksen paluusta yksinkertaisempaan aikaan.
Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijatohtori Matleena Friskin mukaan ei kuitenkaan ole olemassa mennyttä aikaa, jonka kulutustasolle palata. Menneisyydessä kansaamme vaivasi ruoan vähyys, yksipuolisuus ja jopa heikko ruoanvalmistushygienia. Nykyajan energiasyöppö, kodinteknologia, on aikanaan ollut edistyksellistä helpottaessaan arkielämää. Entisaikoihin verrattuna ruoankulutukseen liittyvä arkemme on viime vuosina ollut monella tapaa sekä runsasta että hyvää.
Teknologiainnovaatioita kehittävässä soveltavassa tutkimuksessa ei yleensä katsota peräpeiliin. Kaksivuotisen VTT iBEX -projektissa olemme tähän mennessä hahmottaneet tulevaisuuden kestävämmän ruokajärjestelmän selkeäksi jatkumoksi nykytilanteelle. Tulevaisuusvisiomme mukaan voimme ostaa mitä haluamme, milloin haluamme ja missä haluamme ja silti samalla syödä terveellisesti.
Tulevaisuuden kauppakeskus
Esittelimme tulevaisuuden ruoka- ja ravintolakokemuksia työpajoissamme joukolle kuluttajia ja alan toimijoita viime marraskuussa. Vuotta 2030 visioivassa tapahtumassa hyödynsimme Garduño Garcian ja Gaziulosoyn kokemuksellisuusmenetelmää sekä Valkokarin ym. tulevaisuuden muokkaamisen kehystä. Jälkimmäinen korostaa nykyisiä trendejä, jotka voivat asettua perinteiden lomaan ja näin tukea arjen jatkuvuutta.
Tekoälyn ja taiteilijoiden avulla loimme työpajoihin tulevaisuuden kauppakeskuksen, jolla pystyimme konkretisoimaan ajatustamme. Uusien ruokateknologioiden tuotantotoiminnot sijoitimme kellarikerrokseen, tutut ravintolat ja muut kaupalliset ja ympäröivän kaupungin toiminnot välikerroksiin. Katolla oli energiaa tuottavien aurinkopaneelien lisäksi pienimuotoisia viherkattoviljelmiä ja mehiläispesiä tuottamassa hunajaa.
Kriisit pakottavat toimimaan nopeasti ja keskittymään olennaiseen
EU:n kunnianhimoisena päämääränä on hiilineutraali yhteiskunta vuoteen 2050 mennessä, joten niukkuuden ja luopumisen teemoja ei voi välttää. Hiilineutraaliuden vaateesta voi seurata innovaation vastakohta eli exnovaatio. Se on pitkäaikainen prosessi, jonka aikana luovumme joistakin nykykäytännöistämme ja teknologioistamme. Aiemmasta luopuminen tapahtuu usein erilaisten kriisien kautta.
Useissa viime vuosien aikana julkaistuissa skenaarioissa, kuten Sitran, FAOn, BCG:n ja Nature Foodin julkaisuissa esitetään uuteen ruokasysteemiin johtavan polun varrelle mahtuvan jos jonkinlaisia kriisejä. Ne nähdään toisaalta tiettyjen kehityskulkujen mahdollisina purkautumispisteinä, toisaalta harvinaisten mutta mahdollisten riskien realisoitumisina COVID-19-epidemian tapaan.
Toteutamme kestävyyssiirtymää aiempien innovaatioiden päälle, nykyisiin käytäntöihin ja rakenteisiin sopeutuen. Kestävyysmurroksen käytännön toteuttamisen paradoksi on veitsenterällä taiteilua: samaan aikaan toivomme asioiden muuttuvan paremmiksi, mutta pelkäämme niiden muuttuvan liikaa tai huonompaan suuntaan. Projektimme toinen vuosi alkaa sillä, että tyrkimme aivojamme eteenpäin näkökulmasta, jossa yhteiskunta ei ole tyhjä canvas uusille innovaatioille, muttei myöskään jatka entiseen tapaansa. Siksi tarkastelemme projektissamme seuraavaksi ruokajärjestelmää tavalla tai toisella kriisiytyneessä tilassa.
Nopeiden ja koordinoitujen kokeilujen kautta ratkaisuihin
Kriisit voivat olla eräänlaisia järjestelmän testejä: ne pakottavat toimimaan nopeasti ja keskittymään selviämisen kannalta olennaiseen. Kriisit koettelevat yhteiskunnan resilienssiä tavalla, joka paljastaa niiden sopeutumis- ja muuntelukyvyn. Samalla ne testaavat, mitkä elementit yhteiskunnassa lopulta ovat tärkeimpiä ja pysyvimpiä.
Kriisiaikoina on tehtävä nopeita kokeiluja ja mietittävä nopeita ratkaisuja samalla, kun käytössä olevat resurssit eivät olekaan rajattomia. Esimerkiksi on mahdollista, että energiankäyttöä säädellään jonain päivänä Suomessakin kiertävillä katkoksilla ja toimitusketjut voivat hidastua äärimmäisten sääilmiöiden vuoksi. Pohtimalla näitä kysymyksiä etukäteen voimme paitsi kehittää innovatiivisia teknologioita tähän maailmaan sopeutuviksi, myös miettiä mikä nykyisessä ruokajärjestelmässämme lopulta on olennaisinta ja tärkeintä puolustaa. Mikä onkaan se tehtävä, jonka avulla voimme parhaiten hidastaa ilmastonmuutosta?
