IPCC julkaisi 8.8. raporttinsa, jonka pääviestinä oli maankäytön suuri merkitys ilmastonmuutoksessa. Ei yllättävää, hymistelivät ilmastomuutoksen silmäätekevät asiantuntijat Suomen julkaisutilaisuudessa. Soraääniä ei kuulunut, ei varsinkaan siitä, että nyt viimeistään JONKUN olisi tehtävä jotain.
Tässä pieni asiantuntija on todella ymmällään. Millä saada asia ymmärretyksi oman, hyvin yksimielisen asiantuntijalähipiirin ulkopuolella? Aletaan olla etäällä omasta osaamispohjasta. Massataseita tässä on vuosikymmenet tahkottu, mutta miten saada massat mukaan? Beats me. Jopa hyvin valveutuneet ja tiedostavat, mutta vähemmän ilmastoteeman kanssa vakavasti tekemisissä olevat ihmiset näkisivät mielellään tämän JONKUN.
Kuka JOKU?
Taakkaa ollaan sysäämässä milloin kenenkin harteille: kasvavien tai rikkaiden talouksien, poliitikkojen, syyllisten, tulevaisuuden… Näkemyksiä puoleen ja toiseen on esitetty ja osin perustellustikin, mutta oikea vastaus on meidän kaikkien. Pohjimmiltaan kyse on globaalista oikeudenmukaisuudesta haittojen ja hyötyjen jakamisessa. Jos kaikilla tasoilla ei ajatella omaa napaa pidemmälle, yritys on tuomittu epäonnistumaan.
Tuhkan ripottelu niskaan on lopetettava ja toimiin on ryhdyttävä rohkeasti heti kaikilla tasoilla. Vielä on nähtävissä polkuja, joilla muutos voidaan hillitä siedettäväksi. Yksittäisen ihmisen kaksi tehokkainta keinoa päästöjen pienentämiseksi ovat lihankulutuksen ja lentämisen vähentäminen. Nämä ovat kiinni vain omasta päätöksestä!
Investointeja rakenteellisiin muutoksiin nopeutettava
Vaikutuksia ja vaikutuskeinoja on monen tasoisia, mikä on syytä erottaa myös julkisessa keskustelussa. Monimutkaiseen systeemiseen ongelmaan ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Kokonaisvaltainen ja tavoitteellinen lähestymistapa vie varmemmin kohti lopputulosta kuin yksittäiset, palastellut keinot ja mikrotason peukalointi. Tämä pätee erityisesti maankäytössä – yleispäteviä ratkaisuja ei ole. Onneksi konkreettisia, kokonaisvaltaisia keinojakin onnistuttiin ihan kotimaisin silmin IPCC raportin julkaisutilaisuudessa esittämään.
Yhteistä kaikille keinoille on, että niistä aiheutuu ainakin muutosvaiheessa ja lyhyellä aikavälillä enemmän kustannuksia kuin ”business as usual” -toiminnasta. Toki win-win-tapauksiakin on, mutta viimeistään nyt meidän on hyväksyttävä, että myös kustannuksia syntyy. Toimijoiden on investoitava siihen, että asioita tehdään toisin. Myös toimintaympäristön on kannustettava tähän ja toimittava riittävän ennustettavasti.
Maankäytön osalta poliittiset päättäjät voisivat esimerkiksi tehdä konkreettisen aloitteen ilmastonäkökulmien huomioimiseksi maataloustuissa. Pitää toki muistaa, että tässä se JOKU on poliitikon lisäksi myös maatalousalan toimija. Maataloustoimijoiden toimintaedellytykset on otettava huomioon ja muutos tehtävä hallitusti konsensuksessa.
Rakenteet muuttuvat hitaasti, ja ilmastonmuutoksen hillinnässä tämä pelaa myös kuluttajanvalintaa vastaan. Itse pidän toimintaympäristön hallittuja ohjauksia laajamittaisen muutoksen käynnistämisen kannalta ensiarvoisen tärkeinä. Ehkä tärkeimpinä, jotta vaikutuksiltaan suuret muutokset saadaan toteutumaan nopeasti.
Kuten eräs fiksu puhuja eilen sanoi, Suomen on kehittyneenä, toimivana ja hyvinvoivana yhteiskuntana otettava roolinsa eturintamassa ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi.
