Digitaalisuus on kovaa vauhtia leviämässä kaupunkiympäristön jokaiseen kolkkaan: teihin, ajoneuvoihin, energiaverkkoihin, turvallisuusjärjestelmiin sekä vesi- ja jätehuoltoon. Tietoa pystytään keräämään mitä erilaisimmista paikoista ja hyödyntämään mitä erilaisimmilla tavoilla. Kehitys on kiteytymässä yhteen megatrendiin, joka kulkee nimellä Smart City: kaupunkiympäristö, jossa ICT-teknologioita hyödynnetään täysimääräisesti ja palvelut toimivat reaaliaikaisesti ja joustavasti.
Smart Cityä on kuvattu kehityksenä keskitetyistä suurista yksiköistä kohti hajautettuja ja verkottuneita ratkaisuja. Smart City mahdollistaakin aivan uudet modulaarisemmat toimintamallit. Vaikka termi hakee vielä tarkkaa määrittelyä ja voi tapauksesta riippuen pitää sisällään erilaisia teknologioita ja toimialoja, vipinää sen ympärillä on valtavasti niin kansainvälisellä kuin kansallisellakin tasolla. Kaupungit ja teknologiayhtiöt investoivat tällä hetkellä vahvasti uusiin ratkaisuihin ja kehitykseen. Smart City -markkinan uskotaankin kasvavan merkittävästi seuraavien vuosien aikana. Vientipotentiaali suomalaisille yrityksille on siis mittava.
Myös kotimaisella tasolla Smart City on tärkeä teema ja se voi parantaa merkittävästi tuottavuutta ja luoda uudenlaista arvoa. Smart City -ratkaisut tarjoavat kaupungeille mahdollisuuden sujuvoittaa prosesseja, säästää kustannuksissa ja kuroa kiinni julkisen sektorin alijäämää. Tämän lisäksi tarjolla on uudenlaisia tapoja aktivoida kaupunkilaisia sekä edistää kestävää, ympäristötietoisempaa kehitystä. Horisontissa näkyy myös merkittävä mahdollisuus edistää yritystoiminnan kehittymistä kaupungeissa.
Haasteena sirpaloituneet järjestelmät
Haasteitakin on edessä. Vaikka potentiaali on valtava, käytännössä kuitenkin Smart City -ratkaisut ovat tällä hetkellä paljolti sirpaloituneita ja kaupungit sekä toimialasektorit (esim. liikenne, rakennettu ympäristö ja energia) toimivat erillään. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa innovaatiot eivät leviä kaupunkien ja sektorien välillä eivätkä markkinat pääse kasvamaan täysimääräisesti. Perinteisesti kuntien ja ylipäätään julkisen sektorin IT-hankinnat ovat olleet ongelmallisia. Usein päädytään ns. toimittajaloukkuun ja tilataan suljettuja, räätälöityjä ja vertikaalisti integroituja ratkaisuja, jotka eivät toimi yhteen muiden kuntien järjestelmien kanssa. Karkeasti sanottuna tarpeet ovat usein samat, mutta pyörää keksitään uudelleen. Asetelma on ollut ongelmallinen myös toimittajayrityksille, jotka joutuvat räätälöimään ja integroimaan ratkaisuja liikaa eivätkä pääse hyödyntämään skaalaetuja. Toisaalta myös PK-sektori on kärsinyt, koska se ei ole päässyt täysimääräisesti mukaan isoihin hankintoihin, jotka tyypillisesti menevät suurille yrityksille.
Vaikka Smart City-kehitys on vasta alkumetreillä, uhkakuva on, että tämänkaltainen siiloutuminen, jossa kehitetään kaupunki- ja sektorikohtaisia ratkaisuja, jatkuu. Toisaalta toisessa ääripäässä uhkakuvana on myös, että monen eristyksessä olevan pienen siilon sijaan meillä on yksi valtava siilo, johon kaikki tietomme integroidaan, minkä johdosta yksi iso taho (oli se sitten yritys tai julkinen toimija) on portinvartijaroolissa.
Yhteentoimivuus ja modulaarisuus avainasemassa
Smart City-kehityksen keskiössä tulisikin olla järjestelmien yhteentoimivuus, avoimuus ja modulaarinen lähestymistapa. On hyvä muistaa, että esimerkiksi Internetin ja mobiiliverkkojen maailmanlaajuisen menestyksen takana oli nimenomaan yhteentoimivuus ja modulaarinen skaalautuva arkkitehtuuri niin teknisellä kuin liiketoiminnan tasolla. Historiallisista esimerkeistä voidaan oppia ja tuoda parhaita käytäntöjä myös Smart City-kehitykseen ja -ratkaisuihin.
Positiivista on, että erilaisia tapoja avoimuuden lisäämiseen on alkanut levitä. Avoimen lähdekoodin käyttö järjestelmähankinnoissa on lisääntymässä. Myös avoin data ja avoimien toiminnallisten ja ohjelmointirajapintojen (APIen) käyttö ovat yleistymässä ja hyvin lupaava kehityssuunta. Rinnalle voitaisiin tuoda myös muitakin menetelmiä yhteentoimivuuden ja monen ostajan ja toimittajan markkinan aikaansaamiseksi. Yksi keskeinen työkalu voisi olla järjestelmien yhteentoimivuuden testaus ja sertifiointi. Esimerkiksi Kansallinen Terveysarkisto (Kanta) tarjoaa jo nyt testaus- ja sertifiointipalvelun, jolla toimittajat voivat varmistaa järjestelmien yhteentoimivuuden ja reseptejä voidaan näin siirtää kätevästi terveysasemilta eri apteekkeihin.
Tilaajapuolella esimerkiksi kaupunkien hankinnoilla voitaisiin parantaa yhteentoimivuutta. Kun monta kaupunkia on tilaamassa samanlaista järjestelmää, hankinnoille voitaisiin sopia yhteiset raamit, mutta ne voisi toteuttaa paikallisesti, ja näin pystyttäisiin hyödyntämään toisaalta skaalaetuja, mutta toisaalta samalla räätälöimään ratkaisuja paikallisiin tarpeisiin ja mahdollistaa ns. monitoimittajaratkaisut.
Kohti horisontaaleja toimintatapoja
Horisontaaleja toimintatapoja voitaisiin kehittää kaikille Smart City-sektoreille ja kaikkiin kuntiin. Meneillään on useita aktiviteetteja, jotka tukevat kehityssuuntaa kohti yhteentoimivuutta: mm. kuuden suurimman kaupungin yhteisstrategia 6AIKA, Viron X-road arkkitehtuuriin perustuvan Kansallisen palveluväylän rakentaminen, Tekesin ohjelmat (mm. Fiksu kaupunki ja Huippuostajat), APIen hyödyntäminen sekä meistä kaikista kerätyn henkilötiedon (ns. MyDatan) esiintuominen. Lisäksi yksittäiset toimijat kuten Forum Virium (mm. CitySDK-projekti), Kuntaliitto, COSS ry (Avoin Kunta-aloite), buildingSMART Finland sekä ITS Finland ovat näyttäneet esimerkkiä ja myös VTT on näissä talkoissa mukana.
Yhteentoimivuus tulee olemaan yksi keskeisimmistä haasteista Smart City -kehityksessä. Oleellista on haastaa toimijakenttää miettimään uudenlaisia toimintamalleja, jotka tukevat modulaarisuutta ja yhteentoimivuutta. Suomi voisi toimia suunnannäyttäjänä, ja ottaa avoimuuden valttikortikseen myös kansainvälisessä Smart City-kilpailussa. Nyt on oikea aika pyrkiä vahvasti kohti horisontaalista Smart City -markkinarakennetta ennen kuin se lukkiutuu suljettuihin ratkaisuihin.
Thomas Casey
Tutkija, Liiketoimintaekosysteemien kehitys
